Organisaatiomuutos on oppimisprosessi
Käytännössä organisaatiomuutos tarkoittaa oppimisprosessia kaikille sen jäsenille. Mikäli ottaa haasteen vastaan ja suuntaa energiansa uuden rakentamiseen, helpottaa se osaltaan uuden oppimista. Ihmisen ajattelutavat ja oppimisen prosessi vaan ei ole kaikilla samanlainen. Ihminen muuttaa toimintaansa silloin, kun siitä hänen mielestään on jotain hyötyä, mikäli hyötyä ei nähdä, ei haasteen vastaanottamiseen ole motivaatiota. Lisäksi nähdään, että uudistaminen ei tuota lisäarvoa nykyiseen tilanteeseen. Toinen syy uuden oppimisen vastustamiseen on pelko siitä, ettei osaa ja pysty oppimaan. On paljon helpompi ja turvallisempaa tehdä siten, kuin asian on jo oppinut, lisäksi poisoppiminen on kovin työlästä. Kolmas syy on aikapula, sillä nähdään, että työn tekee paljon nopeammin ja simppelimmin siten, kun on sen tehnyt aina ennenkin. Esimerkiksi esityksen tekee nopeammin tutummalla Power Pointilla kuin uudella Swayllä. Mitä hyötyä on opetella uutta Swaytä? No, se on tekniikaltaan moderni ja tallentuu suoraan pilveen, esityksestä saa visuaalisemmman ja kiinnostavamman. Mutta tarvitseeko kaikkien osata Sway? Ei tarvitse, mutta jonkun työryhmästä on hyvä se hallita.
Yksilön osaaminen ei enää riitä- tarvitaan työryhmän osaamista
Edellisestä esimerkistä tulemmekin työryhmän tai tiimin oppimiseen ja osaamiseen. Emme voi enää tehdä töitä yksin, koska osaamisemme ei kertakaikkiaan riitä. Eikä ole järkeä kaikkien osata kaikkea, siksi on tärkeämpää kehittää työryhmän tai tiimin osaamista ja jakaa osaamisalueita sekä kehittää työryhmän tarvittavaa osaamista.
Miksi meidän pitää oppia jatkuvasti uutta?
Painetun printin aikakaudella asiat muuttuivat melko hitaasti, se tarkoitti myös turvallisuutta ja parempaa ennakointimahdollisuutta. Voitiin tehdä viisi- tai kymmenvuotissuunnitelmia ja parhaimmillaan (tai pahimmillaan) juna meni tasaisesti ja varmasti juuri aiotun raiteen mukaan.
Tänä päivänä tieto muuttuu jatkuvasti, sitä tuotetaan poikkialaisesti, työryhmissä, globaalisti ja nopeasti digitaalisessa muodossa. Tästä syystä ennakointi on vaikeampaa, ei voida tehdä vuosikausien strategisia suunnitelmia ja elää niiden mukaan. Vai voisiko ammattiopisto jäädä niin sanotusti kelkasta, tarjotaan kaikille samaa raidetta? Tehdään niin kuin aina ennenkin? Kyllä niissä asioissa, joissa se tuottaa asiakkaalle eli opiskelijalle lisäarvoa! Tämä onkin se kohta, joka aiheuttaa meille pohdiskelua, mitä meidän kannattaa tehdä toisin ja miksi? Aivan varmaa on, ettemme voi jatkaa kaikkea entiseen tapaan. Tästä syystä meidän kaikkien on opittava uutta ja ideoitava uusia tapoja sekä otettava niitä käyttöön.
Miten opin? Mikä on asiakkaan etu?
Kuten aikaisemmin totesin, uuden oppiminen on jokaiselle omanlainen prosessi. On ensin tunnistettava, miten minä opin? Ja miten poistan omat oppimisen esteeni? Opinko parhaiten lukemalla, kokeilemalla, keskustelemalla työkaverin kanssa, kysymällä opiskelijoilta, katsomalla esim. videoita jne. Aluksi pitää olla selvillä, mitä minun pitäisi oppia! Tällöin tarvitaan selkeitä tavoitteita, jotka itse asiassa Opetushallitus on meille asettanut valmiiksi. Ammatillisen koulutuksen reformissa olevia tavoitteita ovat esim.:
- kaikille opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen kehittymissuunnitelma- > tarvitaan sellainen lukujärjestys ja koulutuksen rakenne, että ne on mahdollista laatia
- opiskelijoille tarjotaan erilaisia oppimisen tapoja-> tarvitaan vaihtoehtoja; työvaltaista oppimista, verkko-oppimista, lähiopetusta ja uutta pedagogiikkaa
- opiskelija saa oppimisen ohjausta -> kaikki tarvitsevat lisää ohjausosaamista
- opiskelijalle tarjotaan oppimisen tukipalveluja-> mitä tukipalveluja tarjoamme ja kenelle?
Edellä olevat tavoitteet ovat suurimpia pedagogisen kehittämisen kokonaisuuksia ammatillisessa koulutuksessa. Mutta mitä jos en pysty sitoutumaan em. tavoitteisiin? Eikä näe niistä mitään hyötyä? Silloin voi ajatella, että tässä tehdään asiakas- eli opiskelijakohtaisia ratkaisuja hänen parhaakseen, meidän tehtäväksi jää miettiä, miten me ne toteutamme. Onko meidän oman oppimisen esteenä se, ettemme näe asian parantavan asiakkaan/opiskelijan asemaa? Tuntuuko minusta, etten osaa muuttaa toimintaa ja ettei minulla ole aikaa? Seuraavaksi jääkin omaksi oppimistehtäväksi pohtia oppimisen esteiden purkamista. Työtä tehdään vain asiakasta varten, jos en itse osaa, keneltä voisin kysyä apua, millaista osaamista tarvitsen lisää, muuttaakseeni toimintaani, voinko tukea työkaveriani hänen oppimisen prosessissaan?
Kun on päässyt purkamaan omia oppimisen esteitä, voi ajatuksissaan lähteä hyväksymään asetettuja tavoitteita ja lähteä sen jälkeen suuntaamaan omaa energiaansa uuteen yhteistyössä muiden työyhteisön henkilöiden kanssa.
Aino Karttunen 103- vuotta toteaa Helsingin Sanomissa 24.12.2016, "Jos vain tuijottaa siihen, minkä itse näkee parhaiten, eihän se mitään ajatuselämää rikastuta!"
Miten voimme auttaa toisiamme uuden oppimisessa?
Aino Karttusen viisaista sanoista voimme ottaa oppia. Työyhteisössä erilaiset oppimisen tavat aiheuttavat hämmennystä, ihmiset ymmärtävät ja oppivat asioita eri tavoin. Kun itse ymmärtää asian yhdellä tavalla, ajattelee, että kyllä toistenkin pitää se samalla tavalla ymmärtää. Harvoin näin todellisuudessa tapahtuu. Sitten ihmettelemme, miksi tuo toinen tekee eri tavalla. Onko se oma tapa sitten ainoa oikea? Tästä voi syntyä hedelmällinen uuden rakentaminen, kun työryhmä lähtee keskustelemaan näistä työtavoista ja aidosti pohtii uutta parempaa tapaa. Uuteen päästään vain, jos nähdään enemmän mahdollisuuksia kuin esteitä. Esteitä on helppo nähdä joka asiassa, se joka näkee mahdollisuuksia, voi oikeasti saada uutta aikaan. Meidän pitää siis mennä kohti mahdollisuuksia ja rakentaa esteistä stepit sekä suunnitelma siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Voimme tukea ja auttaa toisiamme tässä oppimisen tiellä ja muistaa, etteivät oppilaatkaan halua sitä, että opiskelukaveri jättää toisen oman onnensa nojaan. Tarvitsemme siis entistä enemmän työyhteisötaitoja sekä yhdessä oppimista.
Oman oppimisen prosessi uudessa työssä- vuoden henkinen kasvu
Aloitin uudessa pedagogisen johtajan tehtävässä vuosi sitten. Tehtäväkuva oli uusi, työkaverit vaihtuivat, koko tehtäväkenttä oli uutta. Otin uuden työn vastaan intuitiivisesti siten, että vaikean alun jälkeen, alan pitämään tästä uudesta työstä. Olin jo ennakkoon varautunut melkoiseen myllerrykseen.
Alkuvuosi meni silti aikamoisessa hämmennyksessä uuden oppimisen määrän ollessa niin valtaisa. Oli pakko ajatella, että opin asioita sitä mukaa, kun niitä vastaan tulee. Ajattelin myös, että opin henkilöstöltä kuuntelemalla heitä aktiivisesti ja se onkin ollut yksi parhaista tavoista oppia.
Olen huomannut, että toinen tärkeä asia on oppia tuntemaan henkilöstöä, sillä paitsi tuntemalla oman tavan oppia, pitää oppia tuntemaan myös muiden tapoja oppia uusia asioita. Siten voin parhaiten tukea paitsi omaa oppimista myös muiden oppimista.
Henkistä kasvua on oppia reagoimaan asioihin rauhallisesti, jos lähtee toisen tunnemyrskyyn mukaan, on lopputuloksena yleensä pahempi myrsky :) Haastavinta on se, että tiedostaa miten itse pitäisi toimia ja pystyy myös muuttamaan omaa toimintaansa sillä hetkellä sen suuntaisesti. Eli käytännössä pystyy suhtautumaan tilanteisiin asiallisesti, vaikka toinen ei välttämättä sitä olisikaan. Ja pyrkii itse viemään asiaa rakentavalla tavalla eteenpäin. (On henkistä laiskuutta sanoa, että minä nyt vaan olen tällainen, sillä omaa reagointitapaa pystyy kehittämään ja muuttamaan.)
Olen oppinut, että henkistä kasvua on se, että muistaa jokaisen vuorovaikutustilanteen olevan mahdollisuus uuden oppimiseen. Itse kuvittelee tietävänsä jotain, mutta vuorovaikutuksessa toisen kanssa huomaa saavansa asiaan ihan uuden näkökulman. Mikä mieletön määrä oppimisen mahdollisuuksia!
Melko nopeatoimisena ihmisenä, olen oppinut, että joskus kannattaa miettiä asioita yön yli! Tämä vuosi on opettanut sen, että joskus kannattaa miettiä kaksikin yötä!
Olen oppinut, että viestintä on yksi tärkeimmistä asioista tässä työssä, siksi perustin tämän blogin, jossa haluan jakaa oppimiseen ja pedagogiikkaan liittyviä asioita.
Olen oppinut, että ensiksi tärkeä asia on tulla ihmisten kanssa toimeen ja vasta toiseksi tärkeä asia on se, että laatii prosesseja.
Olen huomannut, että meillä ammattiopistossa on aivan mielettömän osaavaa henkilöstö ja sehän tuo meille hurjasti mahdollisuuksia rakentaa sellainen ammattiopisto, jonne asiakkaat eli opiskelijat haluvat tulla. Itse haluamme missä tahansa asiakkaana, että juuri meille tehdään sopivin asiakasratkaisu, siinä oikeastaan meille se punainen lanka kohti parasta ammattiopistoa. Niin ja kuka sen parhaan asiakasratkaisun pystyy rakentamaan? No meistä kuka tahansa, kunhan ensin kuuntelemme asiakkaan tarpeet ja mahdolliset oppimisen esteet, sen jälkeen alamme yhdessä asiakkaan kanssa laatimaan hänelle suunnitelmaa.
Vuosi on ollut monenlaisen oppimisen summa, aina sanotaan, että asenne ratkaisee. Valitsen itse, onko tämä oppiminen mahdollisuuksia täynnä vai koenko sen ahdistavaksi. Itse voi sanoa, että alun ahdistuksen jälkeen on huomannut, että oppiminen todella on hauskaa! On niin hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja oppia heiltä lukemattomia uusia juttuja ja kuinka hienoa on yhdessä kehittää uusia ratkaisuja, silloin saa tunteen siitä, että yhdessä saamme enemmän aikaan! Ja kuinka hienoa on kuulua mahtavaan työyhteisöömme!
Miten kohti uutta vuotta?
Suunnataan energia uuteen ja kokeillaan erilaisia ratkaisuja!
Mikä mieletön mahdollisuus meillä on edessämme, käytetään mahdollisuudet ja pidetään meidät Salon seudun ammattiopisto olemassa!
Tullaan tarjoamaan amiksestamme paikka, jossa oppiminen on hämmentävää, välillä sietämätöntä, tuskallistakin, mutta hauskaa!
Tarjotaan oppimisen elämyksiä ja kasvatetaan oppilaita sekä itseämme!
SUURI KIITOS KAIKILLE VUODESTA 2016 JA MENESTYSTÄ MEILLE VUODELLE 2017!
Teksti: Susanna Löf
