perjantai 17. helmikuuta 2017


POPUPCOLLEGE – uusi ammatillinen tiimioppimisen oppimisympäristö koulun ulkopuolella

Kolmen oppilaitoksen yhteiskokeilu Helsingin Kampissa ja Salossa

 
PopUpCollege on kolmen ammatillisen oppilaitoksen yhteinen innovatiivinen oppimisympäristö, jossa oppiminen siirretään koulun seinien ulkopuolelle keskelle Helsingin sykkivää ydinkeskustaa Kampiin keväällä 2017 ja Saloon syksyllä 2017.  PopUpCollege on uusi tapa hankkia ammatillista osaamista ja työelämässä tarvittavia avaintaitoja. Toimintamallin kehittämiseen on saatu Opetushallituksen hankerahoitusta vuodelle 2017. Hankeverkostossa ovat mukana Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, Stadin ammattiopisto ja Salon seudun ammattiopisto.
 
PopUpCollege toiminta käytännössä
 
Keväällä 2017 muutaman kuukauden aikana noin neljäkymmentä eri osaamisalojen eri-ikäistä opiskelijaa työskentelee tiimeinä Kampin kauppakeskuksessa Helsingin sydämessä PopUpCollegessa. Opiskelijat ideoivat ja jalkautuvat toteuttamaan erityyppisiä palveluja ympäröivän kauppakeskuksen yrityksille ja asiakkaille. Aitoja asiakasprojekteja toteutetaan monialaisissa ja moniammatillisissa tiimeissä. Toinen vastaavanlainen PopUpCollege -konsepti tullaan toteuttamaan syksyllä 2017 Salossa.

PopUpCollege kokeilu on käynnissä Kampissa 31.3. asti ja Salossa toiminta käynnistyy 2.10.
 
Projekteissa työskentely kerryttää osaamispisteitä kunkin opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Oppimisympäristössä sovelletaan tiimi- ja projektioppimisen pedagogisia menetelmiä. Tavoitteena on, että toteuttamalla asiakasprojekteja opiskelijat innostuvat aidoista työtehtävistä ja oppivat löytämään omia vahvuuksiaan sekä kirkastamaan omia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja työllistymismahdollisuuksiaan.

 PopUpCollegessa opettaja toimii valmentajana

Valmentajaopettajat tulevat yhteistyöverkoston oppilaitoksista ja he ohjaavat tiimien työskentelyä ja sparraavat opiskelijoita viikoittaisissa treeneissä. He myös antavat palautetta opiskelijoiden etenemisestä ja ohjaavat hankkimaan projekteissa tarvittavia tietoja ja taitoja. Valmentajien työskentelyn tukena on tiimioppimisen asiantuntija Tiimiakatemiasta. Salosta mukana Kampissa valmentajana toimii sisustussuunnittelija opettaja Tuula Silvennoinen. Opiskelijoiden rekrytointi Salon Popupcollege -toimintaan tehdään maalis-huhtikuussa ja kokeilu starttaa 2.10.-8.12.2017. Mukana tiimivalmentajina toimivat Petri Laaksonen ja Timo Kaasinen.

Pop up college-toimintaa voi seurata opiskelijoiden blogista, http://popupcollege.blogspot.fi/

 
Teksti: Jaana Nyström
Kuva: Tuula Silvennoinen

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

7 SYYTÄ HAKEA AMIKSEEN


# 1 tiimissä kaveria ei jätetä
# 2 innostu yrittäjyydestä
# 3 tutkinto työtä tekemällä
# 4 työssäoppimassa Espanjassa
# 5 työn ohella uuteen ammattiin
# 6 koulun á la carte ravintolassa oppien
# 7 kahvilayrittäjänä kauppiksessa

Juhlistamme viikkoa 7 vuonna 2017!!

Kaikkiin seitsemään syyhyn löytyy ihastuttava opiskelijatarina, jotka voit lukea juuri ilmestyneestä Salonjokilaaksosta !

Opiskelijat muuttuvat ja amis siinä mukana! Kiitos upeille opiskelijoille!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Salon seudun ammattiopiston opettajien mielestä ohjaus kuuluu kaikille


 ”Ohjaus on oppimisen tahdon herättämistä ja oppimisen kynnyksen madaltamista.”

Valtakunnallisessa PUHTI -hankkeessa tehtiin kaksi kyselyä ohjauksesta. Toisen kyselyn tarkoituksena oli selvittää opetus- ja ohjaushenkilöstön näkemyksiä ohjauksen toteuttamisesta ja toisessa kyselyssä kartoitettiin opiskelijoiden kokemuksia ohjauksen onnistumisesta. Tässä on yhteenvetoa opettajille tehdystä kyselystä.

 
Ohjaus on kokonaisvaltaista opiskelijan tukemista

Salon seudun ammattiopistossa kyselyyn vastasi 147 opettajaa ja ohjaajaa, joista 81 oli naisia ja 66 miehiä. Kyselyssä kysyttiin mm. miten vastaajat määrittelevät ohjaustyön. Ohjaaminen nähdään laajana, kokonaisvaltaisena ja tärkeänä osana työtä. Ohjaustyötä määriteltiin esimerkiksi näin:

”Ohjaus on koko koulun henkilökunnan yhteistä työtä, jolla tuetaan opiskelijaa opiskelun/opintojen sujumisessa. Ohjaus on osallistavaa ja vuorovaikutteista ja siinä tulee huomioida jokaisen ohjattavan yksilölliset tarpeet. Toisaalta ohjauksen avulla myös kiinnitytään ryhmän jäseneksi ja otetaan vastuuta omasta opiskelusta.”

 ”Ohjauksen tavoitteena on orientoida opiskelijaa opintoihin, auttaa häntä asettamaan itselleen realistiset tavoitteet ja aikataulut, ohjata häntä omien oppimisvalmiuksien kehittymisessä ja opiskelussa.”

 ”Kokonaisvaltaista opiskelijan motivointia, tukea ja lisäavun hankkimista tarvittaessa.”

 
Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että erilaisten taitojen ohjaaminen ja tukeminen kuuluu opettajan työhön. Erityisesti oppimistaitojen ohjaaminen ja tieto- ja viestintäteknisten taitojen ohjaaminen ovat tärkeä osa opettajan työtä.
 
Kysymys: Kuuluvatko nämä tehtävät opettajan työhön?



Vastaajilta kysyttiin myös miten he toteuttavat ohjaustyötä. Ohjauksessa on tärkeää löytää opiskelijalle sopivat tulevaisuuden mahdollisuudet. Tärkeänä nähdään myös rohkaista opiskelijaa negatiivisten tilanteiden yli ja opiskelijan oman ajattelun ja oivallusten tukeminen.




Vastaajista 74 % ilmoittaa tekevänsä ohjaustyössä verkostoyhteistyötä mm. toisten opettajien, opinto-ohjaajan, erityisopettajan ja terveydenhoitajan kanssa.
  

Opettajat kaipaavat lisää osaamista ohjaamiseen

Monet opettajat kokevat, että he tarvitsisivat lisää osaamista ohjaamiseen. Erityisesti osaamista kaivataan haastaviin ohjaustilanteisiin, erityisopiskelijoiden ohjaamiseen ja oppimisvaikeuksien käsittelyyn. Lisää osaamista toivotaan myös mm. tiimivalmentajana toimimiseen, opiskelijan motivoimiseen ja ajankäytön suunnitteluun – eli miten luokkaopetus organisoidaan niin, että aikaa jää myös henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Opettajien ohjausosaamista kehitetään kevään aikana esimerkiksi Salon seudun ammattiopiston PG-baareissa ja PUHTI-hankkeen järjestämässä webinaarissa.


Kysely toteutettiin kaikissa hanketta toteuttavissa oppilaitoksissa: Kouvolan aikuiskoulutuskeskuksessa, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksiassa, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Ekamissa ja Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa.
 
PUHTI-ohjauksen tahto ja taito -hanke saa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämää Euroopan sosiaalirahaston rahoitusta.

Teksti: Reija Kiviluoto
 
 



 


lauantai 11. helmikuuta 2017

MALLI TARJOTTIMIEN TEKEMISEEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Salon seudun ammattiopiston opettajat kokoontuivat 11.2 ideoimaan ja suunnittelemaan opetustarjontaa seuraavalle lukuvuodelle

   Lähtökohtana meillä toimi alla oleva kuva:
Opetustarjonta= Oppilaitoksessa tarjottava lähiopetus aikataulutettuna enintään 1,5 vuoden ajalle aloittain tai tutkinnoittain tarjottimena.
Startit= Alalle suunnitellaan, milloin ja kuinka usein sinne otetaan uusia opiskelijoita esim. 2-3 x vuodessa. Suunnitellaan startin sisältö ja kesto, jonka jälkeen opiskelijan opinnot kootaan tarjottimelta. 
Ammatin perusteet (pikkukuvakkeet)= Aiheeseen orientointi, lyhyt kooste, ydinasiat, tiedollinen osaaminen, "teoria", mutta pedagogisesti vapaasti toteutettavissa. Muodostaa aikataulutetun lukujärjestyksen, mutta osuus noin 20 % oppilaitoksessa tapahtuvasta oppimisesta. Tehdään osaamiskortteina eli pilkotaan tutkinnon osa ydinosaamisiin. 
Ammattityöt= Käytännössä tapahtuvaa oppimista työsaleissa, keittiöissä, asiakastöissä. Muodostaa noin 80 % oppilaitoksessa tapahtuvasta oppimisesta. Tehdään yksi osaamiskortti/ tutkinnon osa, jossa kuvataan työtehtävät. Työsaleja voi olla useita, jotka on nimetty esim. tutkinnon osittain. Antaa vapauden ja lukujärjestyksettömyyden toteuttaa ammattitöitä monin eri tavoin. 
Työssäoppiminen= Tavoitteena on, että se olisi mahdollisuutena koko ajan. 
Osaamiskortti= Tutkinnon osan osa, opintokokonaisuus, jossa kuvataan laajuus, tavoite, sisältö, toteutus ja arviointi. Muodostaa tutkinnon valmistavan koulutuksen ops-puun, joka kiinnitetään opiskelijalle Wilmassa ja josta lähdetään tekemään henkilökohtaistamista. 
Yhteiset aineet= Tehdään oma tarjotin, jossa ne on sijoitettu 1 pvä/vko, paitsi tekniikan alat kokonaisina viikkoina. 

Startit, ammatin perusteet ja ammattityöt muodostavat opetustarjonnan. Alalle voidaan muodostaa alla olevan kuvan mukaan oma tarjotin ammatin perusteista, ammattitöistä ja esim. ajo-opetuksesta. Työssäoppiminen on mahdollisuutena koko ajan. 

Opiskelijan hakeutumisvaiheen hopsin laadinta tarjottimista

 Opettajan apuna toimii tutkinnon perusteista ja tarjolla olevista tutkinnon osista tutkinnon muodostumisen kuva, ops-puu osaamiskortteineen ja opetustarjonta, joista laaditaan yksilöllisiä polkuja
1. Ohjataan hakija oikeaa tutkintoon
2.  Opiskelijalle valitaan sopiva polku (perus, yrittäjyys, taitaja, jatko-opinto, kv)
3. Valitaan opiskelijan kanssa hänelle sopivat tutkinnon osat e-hopsissa
4. Tunnistetaan ja tunnustetaan aikaisempi osaaminen, kirjataan ne e-hopsiin
5.  Opiskelijan kanssa pohditaan hänelle sopivia tapoja oppimiseen (lähiopetus, verkko, etä, työssäoppiminen)
6.  Opiskelijalle valitaan tutkinnon osiin opetustapahtumat Wilmassa. Läsnäolojen suunnittelulla voidaan vielä räätälöidä yksilöllistä lukujärjestystä. 

Pääsimme suunnittelupäivässä hyvään alkuun! Suuri kiitos opettajille, koulutusalajohtajille, projektisuunnittelijalle sekä pedagogisille koulutussuunnittelijoille!


Teksti ja kuvat: Susanna Löf

perjantai 10. helmikuuta 2017

NY24H-LEIRIN RESEPTI – Yrittäjyysosaamisen kehittämistä käsi- ja taideteollisuus- sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille


NY24h-leirin toimeksianto Neosta nuorille
Sosiaali- ja terveysalan sekä käsi- ja taideteollisuusalan 19 ensimmäisen vuoden opiskelijaa pääsivät yrittäjyyskylpyyn helmikuun alussa järjestetyllä NY24h-yrittäjyysleirillä Hyvoninkadulla. NY 24h -yrittäjyysleiri on vuorokauden kestävä kokonaisuus, jonka aikana opiskelijat pääsivät käytännössä kokeilemaan ja oppimaan tulevaisuuden työelämässä tarvittavia yrittäjämäisiä taitoja tiimeissä työskennellen. 

Leirillä opiskelijat jaettiin viiteen 3-4 henkilön poikkialaiseen tiimiin. Jokaiselle tiimille oli nimetty oma tutorohjaaja opiskelijoista. Leirin kapteenina toimi designtekstiilin opiskelija Ansku Wappula, joka oli itse ollut mukana suunnittelemassa ja järjestämässä leirin toteutusta. Opiskelijat kokoontuivat visualistien luokassa, jossa leiri avattiin ulkopuolisen toimeksiannon kautta. Toimeksianto tuli lääkärikeskus Neosta. Neon palvelupäällikkö Tuire Taskinen haastoi nuoret kehittämään Sairaala Neo:lle Nuorten naisten päivä-markkinointitapahtuman sisältöineen ja markkinointisuunnitelmineen. 


NY24h-leiri starttasi visualistien luokassa leiritutoreiden johdolla
Leirin ohjelmassa oli ryhmäytymistä omaan tiimiin, saadun toimeksiannon työstämistä lähes läpi yön sekä ulkopuolisia yritys- ja työelämän puheenvuoroja, kuten Kauneusstudio 86, KP -ravintolat sekä 4H-yhdistys. Lisäksi opiskelijat ideoivat omaa NY-yritystä. Välillä tosin syötiin vähän evästä ja pidettiin hauskaa leikkimielisten kilpailujen parissa.

Yrittäjyys vaatii tekemistä”, ohjeisti Tony Hellström KP-Ravintolat yrittäjätarinassaan nuoria
Leiri huipentui viiden eri tiimin Nuorten naisten tapahtumakonseptien esittelyllä Neon edustajille. Parhaaksi tiimiksi Neon edustajat valitsivat tiimi Skitson, jotka tuomareiden mukaan olivat löytäneet monipuolisimmat ja tuoreimmat näkökulmat tulevalle tapahtumalle. ”Jokaisesta viidestä tiimistä nousi nuorten näköisiä ideoita, joita yhdistämällä Neo saa uudenlaisen nuorten naisten tapahtuman keväälle. Tätä kautta saatiin ensi käden tietoa, mikä tätä kohderyhmää kiinnostaa kuten terveellinen ruoka, liikunta, ja tubettaminen. Tämä yhteistyö oppilaitoksen kanssa on ensimmäisiä ja jatkossakin halutaan tehdä erilaisten projektien kautta yhteistyötä”, toteaa palvelupäällikkö Tuire Taskinen 

NY24h-leirin voi valita opiskelijan ehopsiin

”Leirille tulevat opiskelijat saatiin ensimmäistä kertaa vaivattomasti kokoon, sillä jokainen kulttuurin ja hyvinvointialan opiskelijalle tämä valinta tehtiin suoraan opiskelijan ehopsin kautta. NY24h-leiri on valittavissa yhteisten aineiden valinnaisista ja siitä saa 1,5 osp.”, leirin taustalla mukana ollut designtekstiili opettaja Päivi Ihamäki toteaa. Mukana leirillä oli myös ammatilliset ohjaajat Taija Tuominen ja Nina Mikkola. Heidän tehtävänä oli ylläpitää järjestystä, hoitaa ruokahuolto ja sparrata tiimejä.  

Teksti ja kuvat: Jaana Nyström

maanantai 6. helmikuuta 2017

TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUS AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Haaga-Helian yliopettaja Päivi-Katriina Juutilainen ja asiantuntija/ konsultti Sinikka Mustakallio valmensivat opiskeluhuollon henkilöstöä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen

Opiskeluhuoltoryhmä ja oikealla toisena asiantuntija Sinikka Mustakallio sekä kolmantena yliopettaja Päivi-Katriina Juutilainen 


Taustalla vaikuttavat tasa-arvolaki vuodelta 1987, uudistettu osittain 2015 (sukupuoli, sukupuolivähemmistöt) ja yhdenvertaisuuslaki vuodelta 2004 (ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, terveydentila, uskonto, vakaumus, vammaisuus jne. 

Risteävä eriarvoisuus= useat tekijät samanaikaisesti tuottavat eriarvoista asemaa esim. yhtä aikaa etua ja haittaa. 

Mitä on syrjintä?
- epäedullisempaa kohtelua esim. sukupuolen tai iän perusteella
- ei tietoinen tarkoitus: esim. yksittäinen menettelytapa, jonka ei ajatella olevan syrjintää
- häirintä

Seksuaalinen häirintä= esim. loukkaavat eleet, ilmeet, kuvat, ehdotukset
Sukupuoleen perustuva häirintä= esim. vähättelevä tytöttely, pojittelu, toista sukupuolta halventavat vitsit tai kommentit
MOLEMMAT OVAT YKSIPUOLISTA, EI-TOIVOTTUA, TOISTA LOUKKAAVAA KÄYTTÄYTYMISTÄ

Toimenpiteet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi
- selvitys lähtötilanteesta
- toimenpiteet tilanteen edistämiseksi
- tasa-arvosuunnitelma laaditaan yhdessä henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa

Erityistä huomiota on kiinnitettävä:
- opiskelijavalintoihin
- opetuksen järjestämiseen
- oppimiseroihin
- opintosuoritusten arviointiin
- häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen

Opas oppilashuollolle, Setan opas sateenkaarevan oppilaan tukemiseen

Hyvinvointisuunnitelmamme rakentuu Vinssiin:
1. Johdanto
2. Ohjaussuunnitelma
3. Erityinen tuki
4. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma
5. Opiskeluhuolto
6. Varhainen puuttuminen ja kurinpitomenettely (+päihdesuunnitelma, menettelytapoja ongelmatilanteissa)
7. Omavalvonta

Projektisuunnittelija Mervi Leino ja laatukoordinaattori Elise Anttalainen-Kulmala kokoavat hyvinvointisuunnitelman maaliskuussa (paitsi kohta neljä).

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa työstetään Haaga-Helian asiantuntijoiden sparraamana kevään kolmen iltapäivän aikana. 

Ensimmäinen vaihe suunnitelmasta: 
1. Tehdään palautetilaisuuteen kysymykset opiskelijoille tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta: Tiina, Ulla, Minna, Jenna
2. Tehdään kysely opettajille nykytilanteesta: Susannat, Paula, Tanja, Heikki
3. Tehdään sähköinen kysely opiskelijoille: Marja-Liisa, Kirsi, Armi

Seuraava kerta on 27.2., johon kootaan kyselyt yhteen. 
Teksti ja kuva: Susanna Löf

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

PG-BAARISSA: AMMATILLINEN KOULUTUS TARJOTTIMELLE

Puhdistuspalvelualalle on laadittu ammattiopiston ensimmäinen opetustarjotin

- tarjottimella palvellaan noin 80 opiskelijaa
- tarjotin pyörähtää läpi kahdeksassa kuukaudessa tutkinnon osittain
- aloituspäivät eli starttiviikot ovat kalenterivuoden aikana seuraavat: helmikuu, huhtikuu, elokuu
- starttiviikkojen sisältö: Orientaatio, sähköiset oppimisvälineet, tarvittavat lupakortit, puhdistuspalvelualan perusteet. Startti kestää kaksi viikkoa, jonka aikana jatkavat opiskelijat ovat työssäoppimassa tai tutkintotilaisuuksissa. 
- tarjotin pyörähtää käyntiin viikolla 7
- tarjottimelta poimitaan opetustapahtumia kaikkien rahoitusmuotojen opiskelijoille eli oppisopimus, omaehtoinen ja työvoimakoulutus
- tarjottimelta voidaan poimia opetustapahtumat kolmeen eri tutkintoon: kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, kiinteistöpalvelualan perustutkinto, toimitilahuoltaja ja laitoshuoltajan ammattitutkinto
- tarjottimella on viikkorakenne: ma ja pe työssäoppimista, valinnaiset opinnot tiistaisin, pakollliset opinnot keskiviikkoisin ja torstaisin ammattitöitä

- Puhdistuspalvelualan opiskelijat tullaan jakamaan kolmelle opettajalle tasan eli jatkossa kullakin noin sama määrä työvoima, omaehtoiset ja oppisopimusopiskelijat

- Vastuuopettaja poimii tarjottimelta opiskelijalle opetustapahtumat ja henkilökohtaistaa työssäoppimisen ja ammattityöt sekä tutkintotilaisuudet. 

- Siirtymäaikana jatkaville opiskelijoille poimitaan tarjonta mahdollisuuksien mukaan tarjottimelta

Voit katsoa tarjottimen luonnosta tästä 

Tarjottimen hyödyt opettajalle:
- selkeät sovitut roolit opettajille toteuttamisessa
- lähiopetustunnit jaettu tasapuolisesti
- päällekkäisten ryhmien opetuksesta--> tarjottimeen, jää aikaa tutkintosuorituksiin ja työssäoppimisen arviointeihin
- resurssia voi kohdentaa paremmin esim. koneiden opettamiseen, jossa tarvitaan enemmän ohjausta

Tarjottimen hyödyt opiskelijalle:
- saa vaikuttaa omaan oppimispolkuunsa
- opiskelija voi hankkia osaamista sopivilla tavoilla: esim. työvaltaisesti, verkon kautta, lähiopetuksessa oppilaitoksessa, harrastuksissa jne.
- opiskelija suorittaa tutkinnon hänelle sopivassa ajassa
- opiskelija voi ottaa osia eri tutkinnoista
- opiskelija voi suorittaa tarvittaessa vain yhden tutkinnon osan

Opettaja Merja Alaluusua esitteli opetustarjotinta


Opetustarjonnan suunnitteluprosessin ohje

          1. Määritellään tutkinnon osat, joihin tarjotaan lähiopetusta                (valinnassa huomioidaan työelämän tarve) ja joita                           tarjotaan pelkästään työssäoppimisena
          2. Suunnitellaan eteneminen tutkinnon osittain, ohjaus ja                 erityinen tuki (kuvataan opiskelijan polku)
          3. Lasketaan tarjonnan määrä suhteessa volyymiin                                (tarjottimien lukumäärä)
a.   Esim. yksi tarjotin/ tutkinnon osa = 4 tarjotinta > 100-120 opiskelijaa
b.   Oppimisympäristövaatimukset
c.    Max osallistujamäärät
d.   Lainsäädännölliset velvoitteet
e.   Mahdollinen tutkinnon hierarkia
f.   Henkilöstön osaaminen ja määrä

4. Määritellään tarjonnan aikaväli esim. 8 kk- 2,5 v
a.   Ammatillinen peruskoulutus 2,5 v (josta saadaan näyttöperusteiseen 2 v)
b.   Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot 8 kk-1,5 v
c.    Startin toistuminen vuosittain ja starttipaketin sisältö sekä kesto
d.   Opetustarjonnan painotukset aloittavilla ja jatkavilla (paljonko lähiopetusta viikossa ensimmäisenä vuonna, toisena ja kolmantena vuonna)
e.   Kurreen sijoitellaan opetustapahtumat vähintään lukukaudeksi kerrallaan

5. Tarjonnan suunnittelun lähtökohta:
a.   Yksi tarjotin-> suoraan opetustapahtumien sijoittelu
b.   Monta tarjotinta-> Tutkinnon osien sijoittuminen eri tarjottimille

6. Työssäoppimisen sijoittelu-> Erillinen tarjotin? Kiinnittäminen aikavälinä? Tarjolla koko ajan?

  7. Yhteisten tutkinnon osien tarjotin: Tekniikassa viikko kerrallaan, muilla aloilla päivä viikossa. Valinnaiset yksikkökohtaisina tarjottimina kokonaisina viikkoina. 

  8. Päivän rakenne aamupäivä 8.15-11.15, ruokatauko 11.15-12.00, iltapäivä 12.00-15.00

 9. Ammatin perusteiden, ammattitöiden ja työssäoppimisen tarjonnan suunnittelu, esim.
    a.   Erikseen ammatin perusteet ja jatkuva tarjonta ammattitöistä
    b.   Aamupäivä ja iltapäivämalli
   c.    Viikkomalli: 1+1+3
   d.   Jokin muu?

10. Työnjako opettajien kesken
11. Opetustapahtumien luominen
12. Sijoittelu Kurreen
13. Opiskelijoiden kiinnittäminen opetustapahtumiin

Opetustarjonnan lisäksi kuvataan tutkinnon muodostuminen
Tehdään tutkinnon perusteista ja tarjolla olevista tutkinnon osista

Kuvataan tutkinnon eteneminen eli miten se saadaan suoritettua eri rahoitusmuodoissa. 

Opetustarjottimia rakennetaan kaikille aloille, yhteistä niissä on opetussuunnitelman rakenne, jossa tutkinnon osat on pilkottu osaamiskortteihin. Kortit puolestaan on jaettu ammatin perusteisiin, ammattitöihin ja työssäoppimiseen. Näistä muodostetaan tarjottimia, joiden rakenne on jokaisella alalla erilainen. Pienillä aloilla voidaan tehdä yksi tarjotin, kuten tässä esitelty puhdistuspalvelu. Suurten opiskelijamäärien aloilla tarjottimet voivat olla esim. tutkinnon osa- kohtaisia, toisissa se voi muodostua opetettavista teemoista työpisteineen. Tätä luovaa työtä teemme kevään ajan, jotta saamme jokaiselle alalle sopivan mallin! Hyviä ideoita otetaan myös vastaan :) 

Teksti ja kuva: Susanna Löf