keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

LEAN- TYÖPAJASSA

Salon seudun ammattiopiston Innostamo-hankkeen puitteissa järjestettiin Lean-työpaja, jota vetivät Päivi Savolainen ja Teemu Elomaa Lean5-yrityksestä



Lean on johtamisfilosofia, joska keskittyy hukkien poistamiseen. Sen avulla parannetaan asiakas- ja työntekijätyytyväisyyttä.

Lean on jatkuvan parantamisen toimintatapa. Tavoitteena on oppia ymmärtämään asiakasarvo. Lean on ennen kaikkea asennetta ja ajattelua, oppimista ja jatkuvaa kehittämistä. Leanista on 20 % tekniikka ja loppu ajattelua, asennetta ja johtamista.

Lean-ajattelu pähkinänkuoressa: Emme juokse nopeammin, vaan opimme yhdessä kävelemään lyhyemmän matkan.

Lean5-askeleet:
1. Arvo: Mikä tuottaa asiakkaalle arvoa? Mikä ei tuota?
2. Arvoketju: Prosessi vaiheineen, josta arvioidaan arvoa lisäävä toiminta, aputoiminnot ja hukka

Saimme tehtäväksi pohtia kolmessa ryhmässä prosessia ja tunnistaa sen hukkia. Ensimmäinen ryhmä pohti raportointitiedon keruuta, joka kulminoitui siihen, että meidän kannattaa panostaa tietojen ajantasaisuuteen järjestelmässä. Esim. opiskelijatiedot oltava 2 pv ennen laskentapäivää. Toinen ryhmä pohti lukujärjestysprosessia, jota meidän on seuraavalla kierroksella ohjeistettava uudella tavalla. Kolmas ryhmä pohti tilaus-toimitusprosessia esim. opiskelijatöissä. Tähän ratkaisuna voisi olla verkkokauppa. 

3. Virtaus: Tavoitteena vapauttaa kapasiteettia
4. Tarveimu: Asiakastarpeeseen perustuva virtaus, juuri oikeaan tarpeeseen Just In Time
5. Jatkuva parantaminen: Ihmiset, asenne, jatkuvan parantaminen, pyritään yksinkertaisuuteen


Teemu Elomaa kertoi Turun amk:n esimerkin Virtaava opiskelija

Lähtötilanteena oppilaitoksessa oli, että esim. tavoiteltu opintopistemäärä ei toteudu ja opettajien resurssit eivät riitä.
1. Ensin tehtiin iso kuva: Järjestelmät, toimittajat, sidosryhmät, pääprosessit
2. Valittiin asiat, joita lähdetään lean-ajattelulla parantamaan: lukujärjestykset, opinnäytetyö
3. Kuvattiin aikaisempi prosessi ja lähdettiin tunnistamaan niistä hukkia= tehtiin arvovirtakuvauksia ja saatiin prosesseja huomattavasti yksinkertaisemmaksi
4. Päivittäinen johtaminen: Opettajien työtilaan tai kahvitilaan kootaan ilmoitustauluun hoidettavat asiat, ne käytiin opettajien aamupalavereissa joka aamu läpi 15 minuutissa. Ilmoitustauluun merkattiin aina valmistuva opiskelija, tämä visuaalinen näkymä toimi hyvänä onnistumisen mittarina. Tällä joka-aamuisella pienellä palaverilla pystyttiin luopumaan työryhmän viikko- tai kuukausipalaverista.

Lean keskittyy keinoihin, kun tyypillisesti johtaminen on keskittynyt vain tuloksiin!

Teksti ja kuvat: Susanna Löf

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Verkostotapahtuma READY4BISNES yhdisti nuoret yrittäjät, yrittäjät ja opettajat


Ready4bisnes -tapahtuma kauppakeskus Plazassa haastoi osallistujat pohtimaan tulevaisuutta, mitä on oppiminen ja opettajuus tulevaisuudessa, miten ansaita rahaa omalla osaamisellaan sekä innosti ja rohkaisi yrittäjyyteen erilaisten yrittäjätarinoiden kautta. Ready4bisnes oli nuorten yrittäjien verkostotapahtuma, joka järjestetään kolmella paikkakunnalla Suomessa: Salossa, Kajaanissa ja Seinäjoella. Rahoittajana tapahtumalle toimi yksityisyrittäjien säätiö, joka myönsi Salon Sykäystiimille rahoitusta nuorten yrittäjien verkostoitumiseen. Oleellista oli rakentaa tapahtuma nuorten omin voimin ja tähän haasteeseen tarttuikin Salon seudun ammattiopiston ensimmäisen vuoden visualistiopiskelijat osana opintojaan. Päivä koostui opetreffeistä, nuorten yrittäjien verkostotapaamisesta, yrittäjäpaneelista sekä tubettaja tarinoista.
Katso video päivästä tästä.
Opetreffeillä minimentorointia tiimioppimisesta ja yrittäjämäisistä oppimiskokeiluista
Päivä käynnistyi opetreffeillä, joka kiteyttivät Innostamo-hankkeen tulokset yrittäjämäisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi: tiimioppimista, työelämäprojekteja, yrittäjyyden oppimisympäristö Wision toimintaa, yrittäjyyspolkuja, yhteistyötä lukion ja ammattiopiston kesken. Treffit mahdollistivat myös opettajille kokemuksen, mitä on tiimioppiminen. ”Tiimioppimisen perustyökaluja ovat mm. tiimirinki, dialogi ja motorola -palaute”, tiivistivät tiimivalmentajat Jaana Åkerroos Turun ammatti-instituutista ja Päivi Killström, Turun ammattikorkeakoulusta.
Nuorten yrittäjien sparrausta yrittäjyyteen ja tubetusta
Päivä jatkui 4H ja NY yrittäjien sparrauksella, miten kehittää omaa liikeideaa. Nuorten yrittäjien sparraukseen osallistui noin 12 NY ja 4H yrittäjää, jotka saivat neuvoja suoraan kokeneilta yrittäjiltä. Mukana sparraamassa olivat Mika Nummenpalo (Led Tailor Innovation), Sami Metsänperä (Soficta), Kukka Kalin (Mainostoimisto Kuke), Joni Heinonen (Masamuovi). Tilaisuuden fasilitoivat Turun ammattikorkeakoulun osuuskuntaopiskelijat.
Kuva. Mika Nummenpalo (Led Tailor Innovation) (vas.), Kukka Kalin (Mainostoimisto Kuke), Joni Heinonen (Masamuovi), Sami Metsänperä (Soficta).

Lisäksi paikalla olivat pelitubettaja Lakko ja salolaiset tubettajat Eerika Haikonen ja Joona Hellman.
Sykäys yhdistää Salon oppilaitokset yrittäjyyden edistämiseen yhdessä
Ready4bisnes tapahtuman taustalla oli Salon Sykäys tiimi. Salon Sykäys tiimi koostuu Salon seudun ammattiopiston, lukioiden, ammattikorkeakoulun, Yrityssalon ja yrittäjäyhdistysten yrittäjyyskasvatuksen vastaavina toimivista yrittäjistä. Tehtävänä on edistää nuorten yrittäjyystietoisuutta ja yrittäjyysmyönteisyyttä, tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen, ideointiin ja kokemusten jakamiseen ja luo oppilaitosten kautta mahdollisuuksia yrittäjyyden kokeilemiseen. Tiimin tavoitteena on yrittäjyyskasvatuksen kautta luoda nuorille uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa, opetetaan vastuunkantoa ja kannustetaan yrittäjyyteen omissa opinnoissa, elämässä ja työssä.
Teksti: Jaana Nyström
Video: Samuli Vienola, 4H yrittäjä
 
 
 
 

torstai 8. kesäkuuta 2017

SALPAUKSESSA VIERAILULLA

Salon seudun ammattiopisto lähti benchmarking-vierailulle koulutuskeskus Salpaukseen. Vierailun aikana vaihdettiin ajatuksia lähinnä uudesta ammatillisen koulutuksen laista  sekä siihen liittyvästä työstä.

RAHOITUSMUUTOS OHJAA TOIMIMAAN ENEMMÄN YHTEISTYÖSSÄ
Uusi rahoitus ohjaa tekemään enemmän yhdessä oppilaitosten sisällä, edelläkävijäalojen kannattaa auttaa muita aloja, koska rahoitus tulee olemaan yksi yhteinen potti tulostavoitteineen. Ammatillisten oppilaitosten sisällä olevien raja-aitojen tulee vähentyä entisestään, osaamista tulee jakaa ja käyttää monipuolisesti. Tutkinnon ja tutkinnon osien määrät tulevat olemaan rahoituksen kannalta oleellisia, joten niihin kohdistuvia tavoitteita pitää jatkossa nostaa.

TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN
Reformin toteuttaminen edellyttää myös toimintakulttuurin muutosta. Kehittämistyöhön tulee osallistaa opiskelijoita ja tehdä eri alojen yhteistyötä. Opettajien profiilia halutaan nostaa ja käyttää edelleen heidän osaamistaan opetuksessa ja arvioinnissa. Ohjaajat puolestaan voivat tehdä opiskelijoiden kanssa avustavia tehtäviä.

TOIMEENPANO
- Kannattaa pohtia tarkasti, mistä tarvitaan prosessit ja ohjeet
- Henkilökohtaistaminen otetaan käyttöön myös nuorille jo syksystä lähtien
- Henkilöstön osaamisen lisääminen- esim. reformityöpajat kohdennettuna eri ammattiryhmille, digiosaaminen, henkilökohtaistaminen
- Viestintä sidosryhmille, opiskelijoille, työelämälle

Kuvassa Salpauksen strateginen suunnitelma

OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS
Sillä on merkitystä, mitä opetetaan eli opetussuunnelmatyö on tärkeä perusta koko pedagogiselle toiminnalle. On tärkeää saattaa opetus oikealle tasolle suhteessa perustutkinnon tavoitteisiin eli mitä oikeasti opetetaan= ydinosaamisalueiden löytäminen.  Salpaus on kuvannut eri tutkintoihin valmiita polkuja mm. hotelli-, ravintola- ja cateringalalle suurkeittiökokki, ravintolakokki ja moniosaajakokki. 
Salpauksessa kokeillaan pariopettajuutta, jolla saavutetaan esim. yhteistä suunnittelua opetuksen toteuttamiseen sekä opetustilanteissa eriyttämistä.

Salpaus käyttää arviointiin OPPA.FI- sovellusta, joka hakee pohjaksi e-perusteet. Tutkinnon osat on pilkottu työkokonaisuuksiksi eli työelämän näkökulmasta sopiviksi oppimistavoitteiksi (=meillä osaamiskortti). Opiskelija liittää sovellukseen arvioitavaa aineistoa ja tekee itsearvioinnin samalla asteikolla kuin opettaja eli  käyttäen neliportaista sanallista arviointia:

  • Ei ole tutustunut/ tehnyt
  • On tutustunut/ tehnyt vähän
  • Osaa tehdä, kun neuvotaan
  • Osaaa tehdä itsenäisesti

Salon seudun ammattiopistolle ideat reformin eteenpäinviemiseen:
- pedagogiikan kokonaistavoitteiden kuvaaminen ja aikataulu
- reformin tavoitteiden kokonaiskuva ja mitä olemme tehneet sekä mitä on tekemättä
- poluttaminen- miten sitä tehdään? Polkukuvaukset
- "reformirupattelupajat"
- mitä viestiä henkilöstö vie työpaikoille?
Teksti ja kuva: Susanna Löf

perjantai 2. kesäkuuta 2017

”Amazing school”


Oppilaitoksessamme on kevään aikana käynyt tutustumassa muutamia ryhmiä eurooppalaisista oppilaitoksista. Ennen pääsiäistä oppilaitoksessamme vieraili kollegoita Italiasta. Italian saappaankorosta, Apuliasta tulevat ammatillisen oppilaitoksen opettajat olivat Salossa tutustumassa suomalaiseen koulujärjestelmään. Viikon aikana he tutustuivat oppilaitoksiin Turussa ja Salossa. Ohjelmassa oli yläkouluja, lukioita sekä Salon seudun ammattiopisto.
Italialaiset vieraamme tutustumassa sähkön työsaliin. Alan oppimisympäristöä esitteli Antti Helenius.

Toukokuussa saimme vieraita Puolasta. Vieraina oli lukion henkilökuntaa Lódzin kaupungista. Myös puolalaiset olivat tutustuneet Salossa jo perus- ja lukio-opetukseen. Puolassa on muuttumassa koulutusjärjestelmä niin, että lukion yhteydessä oppilaitoksella on mahdollista tarjota myös ammatillista koulutusta. Lódzin lukion suunnitelmissa on tarjota jatkossa myös rakennusalan ja liiketalouden opintoja ja he olivat kiinnostuneita erityisesti näistä aloista.  

Puolalaiset vieraat rakennusalan työsalissa Mariankadulla. Rakennusalan opetuksesta ja tiloista kertoi Matti Nieminen.

Aluksi vieraat molemmista maista saivat kuulla perustietoja ammatillisesta koulutuksesta Suomessa. Sitten käytiin läpi Salon seudun ammattiopiston koulutusaloja ja koulutuksen organisointia. Vieraita hämmästytti oppilaitoksemme monipuolinen tarjonta sekä upeat oppimisympäristömme. Vieraiden mukaan opiskelijakeskeisyys ja opintojen sitominen käytäntöön toteutuvat huomattavasti vahvemmin kuin heidän oppilaitoksissaan. Sekä Italiassa, että Puolassa pedagogiset menetelmät ovat kaikilla kouluasteilla opettajajohtoisempia ja teoreettisempia kuin Salossa nähty opetus.
”Olette rohkeita kokeilemaan uusia ideoita.”, sanoi Lódzin lukion rehtori, kun kerroimme, miten olemme valmistautuneet ammatillisen koulutuksen tuleviin muutoksiin. 

Italialaiset tutustuivat Hyvoninkadulla metallin, käsi- ja taideteollisuusalojen sekä sosiaali- ja terveysalojen tiloihin. Metallin työsalissa vieraita ihmetytti, että opiskelijoina oli myös naisia. Naisopiskelijoista napattiin myös valokuvat todisteeksi kotimaan kollegoille.  

Metallin työsaleissa italialaisia vieraita ihmetytti, että alaa opiskelee myös naisia.  Työsaleissa oppaana toimi Tom Sundberg.



 
 


Oppimisympäristömme rakennusalalla, pintakäsittelyssä ja liiketaloudessa olivat heidän mielestään mahtavia tiloiltaan, laitteiltaan ja materiaaleiltaan. He kokivat nähneensä sellaisia oppimisympäristöjä, joita eivät olleet kuvitelleet olevan olemassakaan… Myös italialaiset vieraat ihastelivat upeita tilojamme ja oppilaitoksen rauhallista tunnelmaa. ”Koulunne on upea. Emme ole koskaan nähneet yhtä hyvin organisoitua oppilaitosta.”, totesi Maria Grazia Italian Apuliasta.
 

Pintakäsittelyn tilat kiinnostivat puolalaisia vieraitamme. Alan opetuksesta kertoi Leena Halonen.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Teksti ja kuvat: Tia-Maria Kenni-Lehtonen ja Reija Kiviluoto