tiistai 27. marraskuuta 2018

Tutustumassa Omnian digitaaliseen oppimaisemaan


Kävimme Pian kanssa tutustumassa Omnian digitaaliseen oppimaisemaan. Kierros alkoi vierailulla Omnian autopuolella, jossa tapasimme kiltaope Heikki Nurmelan. Heikki kertoi meille autopuolen oppimisympäristöstä ja siitä kuinka he hyödyntävät mm. osaamismerkkejä opinnoissa.

Omnian autoalan sivuihin pääset tutustumaan tästä linkistä


Osaamismerkkejä on niin autoalan opintoihin perehdyttämisestä kuin työturvallisuudestakin. Heikki on kokenut osaamismerkkien helpottavan opettajien työtä ja esimerkiksi opintojen perehdyttämisestä on ollut erityistä tukea arjessa.




Osaamismerkkien lisäksi Omnian autopuolella opiskelijat tuottavat sarjakuvia, videoita ja pitävät blogia. Näin oma osaaminen dokumentoituu ja on helppo arvioida omaa osaamista. Blogeja hyödynnetään myös näyttöjen täydentämiseen niiltä osin kuin osaamista ei voida näyttää työelämässä. Osa merkkikorjaamoista edellyttää opiskelijoilta kuvaamis ja dokumentointitaitoja ja asentajat lähettävät korjauksen alla olevista työtehtävistä tarvittaessa kuvia asiakkaille. Esimerkiksi takuutyöt vaativat tulevalta ammattilaiselta kuvaamista, videoiden tuottamista sekä tekstin tuottamisen taitoja.


Google Formsia hyödynnetään monivalintatenttien tekemiseen.


Näiden VR-tekniikka hyödynnetään jakohihnan vaihdon treenauksessa. VR-sovelluksen avulla opiskelija voi treenata kyseistä työtehtävää useita kertoja ennen näyttöä.


Kävimme Heikin kanssa myös läpi tulevaisuuden näkymia autoalalla. Tulevaisuuden taidoiksi Heikki luetteli mm. koodaustaidot sekä hyvän englanninkielen taidon.

Näiden lisäksi kuulimme Esko Liukselta Omnian Digi Tutor toiminnasta ja pääsimme tutustumaan oppiva.omnia.fi sivustojen tarjontaan. Oppiva Omnia sivustolla jaetaan hyviä käytäntöjä ja sinne on koottu Digioppimaiseman työkaluja ja vinkkejä niiden käyttöön.



Olimme kovasti vaikuttuneita Omnia vierailusta ja kiitokset Heikille, Eskolle sekä Oonalle, jonka kanssa keskustelimme pitkään Ravitsemusalan osaamismerkeistä.

Pedagogiset digikehittäjät Pia & Jori



perjantai 9. marraskuuta 2018

AAVA-hanke hopealle ammatillisen koulutuksen hyvät käytännöt kilpailussa Wienissä 9.11



Salon seudun ammattiopisto mukana palkitussa AAVA -hankkeessa


AAVA – Avoin väylä ammattiin -hanke sijoittui hopealle European Funding for Excellence – palkintokategoriassa Euroopan ammattitaitoviikon päätapahtumassa Wienissä 9.11. Tilaisuudessa palkittiin joukko parhaimpia ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeita, toimijoita ja hyviä käytäntöjä.



ESF VET award -palkinnon tarkoituksena on nostaa esille hankkeita, joissa on kehitetty erinomaisia käytäntöjä varmistamaan, että nuoret suorittavat tutkinnon loppuun saavuttaen työelämässä vaadittavat tiedot ja taidot. 

AAVA-hankkeessa kehitettiin Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu, joka tarjoaa kaikille joustavan tavan hankkia opinnoissa sekä työelämässä tarvittavaa osaamista eri elämäntilanteissa. Jotta opiskelu on mahdollista kaikille asuinpaikasta riippumatta, tapahtuu opiskelu verkossa itsenäisesti tai opettajan johdolla. Hankkeen toteuttajaorganisaatiot ylläpitävät ja kehittävät yhdessä palvelua ja sen avointen opintojen tarjontaa projektin päätyttyä tänä kesänä.

Avoimet ammatilliset opinnot löytyy osoitteesta:


Salon seudun ammattiopisto oli mukana osatoteuttajana Turun kaupungin sivistystoimialan koordinoimassa AAVA-hankkeessa vuosina 2016–2018. Muut osatoteuttajat olivat Turun ammatti-instituutti, Stadin ammattiopisto, Turun iltalukio, Turun suomenkielinen työväenopisto, Turun Aikuiskoulutuskeskus, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Novida ammattiopisto ja lukio.

Teksti: Mervi Leino

Avoimet ammatilliset opinnot

Liikettä amiksiin –toiminta kehittyy edelleen


Lupa liikkua –työryhmä Steissillä testailemassa

Lupa liikkua työryhmä kävi tutustumassa Salon kaupungin nuortenkeskus Steissillä. Yhteistyökumppanimme Salon kaupungin Liikkuva koulu -hankkeen koordinaattori Mervi Niemi kutsui meidät tutustumaan, miten voisimme hyödyntää tiloja ja laitteita omassa toiminnassamme.

Nuoriso-ohjaaja Jessika Axelsson esitteli tilat ja laitteet.   

Ilmakiekkokisa menossa

Lopuksi arvoimme Yhteisöllinen amis -opiskelijakyselyyn vastanneiden  kesken yllätyspalkinnon. 

Voittaja on Veeti Vahtermaa, sähkö- ja automaatioalalta. 

Onnea Veetille!

Lupa liikkua -työryhmä kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita, saimme 70 hyvää ideaa yhteisöllisyyden kehittämiseksi. 

Teksti: Mervi Leino




lauantai 3. marraskuuta 2018

Digivinkit osa 2.

Digivinkkien osa 2. vie sinut urheilun, meikkien, blogien, avatarten sekä kuvankäsittelyn maailmaan. 

7. Sport Tracker
Löydä liikunnan riemu Sport Trackerin avulla! Kännykkään ladattava sovellus mittaa reittisi, nopeutesi ja sykkeesi lajista riippumatta. Muita hyviä elämäntapa Appeja ovat mm. Lifesum, Magic Workout ja Daily Yoga.


8. Make Up Genius
Testaa L’Oréalin luomivärejä, huuli- ja poskipunia rauhassa ennen ostopäätöksen tekemistä mobiilisovelluksen avulla. Voit napata kasvoistasi kuvan ja testata erilaisia meikkejä.

9. Blogit.fi
Löydä kiinnostavia blogeja ja luettavaa blogit.fi palvelun kautta. Blogit on kätevästi jaoteltu aihealueittain ja aiheet käsittelevät niin rakentamista, matkailua, terveyttä, liikuntaa kuin sisustustakin. Halutessasi voit lisätä oman blogisi palveluun ja verkostoitua muiden bloggaajien kanssa.



10. Bitmoji
Luo oma persoonallinen emoji Bitmojin avulla ja hyödynnä hahmoasi viestinnässäsi, profiilikuvissasi tai vaikkapa PowerPoint esityksessäsi.


11. Aviary
Käsittele valokuvasi helposti ja nopeasti monipuolisen Aviary kuvankäsittelysovelluksen avulla. Aviaryssa voit mm. rajata, vähentää kohinaa, poistaa kuvan utuisuutta, lisätä tekstiä, piirtää, luoda kehyksiä, poistaa punaisia silmiä jne.


Terveisin koulumme digikehittäjät Pia Kiikeri ja Johanna Rintanen

torstai 1. marraskuuta 2018

Nyt kaikki äänestämään AAVA -hanke voittoon!


Salon seudun ammattiopisto on ollut mukana AAVA – hankkeessa kehittämässä Avoimet ammatilliset opinnot – palvelua ja nyt hanke on valittu kahden parhaimman ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeen joukkoon kilpailemaan Euroopan komission ESF VET award -palkinnosta.

Voittaja valitaan euroopanlaajuisella äänestyksellä, joka on auki 7.11. asti.

Euroopan ammattitaitoviikon päätöstapahtumassa Wienissä 9.11.2018 palkitaan joukko parhaimpia ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeita, toimijoita ja hyviä käytäntöjä. Palkintokategorioita on useita, ja voittajat valitaan äänestyksellä kahdesta ehdokkaasta, jotka tuomaristo on valinnut loppukilpailuun.

AAVA-hanke on ehdolla European Funding for Excellence -palkintokategoriassa.
Käy tutustumassa ehdokkaisiin ja anna äänesi 7.11. mennessä Euroopan ammattitaitoviikon nettisivulla



AAVA-hankkeessa kehitettiin Avoimet ammatilliset opinnot -palvelu, joka tarjoaa kaikille joustavan tavan hankkia opinnoissa sekä työelämässä tarvittavaa osaamista eri elämäntilanteissa.


Lisätietoja Avoimet ammatilliset opinnot -palvelusta ja opintotarjonnasta: https://www.avoimetammatillisetopinnot.fi/



Avointen opintojen palvelun ovat kehittäneet yhdessä Turun ammatti-instituutti, Turun iltalukio, Turun suomenkielinen työväenopisto, Turun Aikuiskoulutuskeskus, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Novida ammattiopisto ja lukio, Salon seudun ammattiopisto ja Stadin ammattiopisto. Turun kaupungin sivistystoimiala on toiminut hankkeessa hallinnoivana organisaationa.

Teksti: Mervi Leino

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

DIGIVIIKKO meni, DIGI jäi!

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Salon seudun ammattiopistossa vietettiin DIGIVIIKKOA. Tässä vähän tunnelmia digiviikon tapahtumista.

Kiitos kaikille opiskelijoille, opettajille ja muulle henkilöstölle osallistumisesta tapahtumiin. Erityiskiitos kaikille, jotka olivat mukana järjestelyissä!

Digiviikko päättyi, mutta digitaalisuus jäi - Digi on täällä. Joka päivä. 


Liikkuva koulu goes DIGI.



Saimme liikuntasaliin mielenkiintoisen asiantuntijapuheenvuoron: Digitaidot työpaikalla. Mukaansa tempaavan esityksen piti Antti Kuosmanen Microsoft Oy.



Liikuntasalissa istuttiin patjoilla, jumppapalloilla, lattialla jne... Aihe kiinnosti - sen huomasi siitä, että puhujaa lukuunottamatta, salissa oli hiirenhiljaista.


Esityksessä puhuttiin tekoälystä, hologrammeistaa ja niistä digitaidoista ja -välineistä, jotka tulevaisuudessa auttavat meitä työssämme.


Digitoreilla esiteltiin eri alojen digitaalisia ohjelmia ja välineitä.


Digiviikon ohjelma




maanantai 8. lokakuuta 2018

Digivinkit osa 1.

Digiviikolla 1 - 5.10.2018 julkaisimme 11 erilaista Digivinkkiä. 

Julkaisemme nuo digivinkin vielä täällä blogissa, kahdessa eri osassa. 

Digitaalisuuden tarkoitus on helpottaa meidän työtä, asumista ja harrastuksia. 


1. Podcastit

Käytä koulu- ja työmatkat inspiroivia podcasteja kuunnelleen. Podcasteja tarjoilee mm. seuraavat palvelut: Soudcloud, iTunes, Spotify, Supla, Acast, Google Podcast... ja monia muita. 
Voit myös itse tehdä podcast - äänitteitä tai tehdä mielenkiintoisia haastatteluja ja jakaa niitä opiskelijoille. Tai opiskelijat voivat tehdä yhdessä äänitteitä...

2. Parkman  ja Easypark

Löydä parkkipaikka Parkman tai Easypark - appsilla. Lataa ohjelma mobililaitteeseesi. Syötä ohjelmaan parkkiaika ja auton rekisterinumero. Aloita parkkiaika, voit lopettaa parkkiajan silloin kun sinulle sopii ja maksat vain kulutetusta ajasta. Maksu kuitataan luottokortiltasi. 

3. Shazam

Shazam kuuntelee ympärillä kuuluvaa musiikkia ja kertoo mikä kappale on kyseessä. Pidä vaikka "kuka tunnistaa eniten biisejä" - kilpailu opiskelijoiden kanssa. Voitto on varma! 

4. StyleMyHair

StyleMyHair appilla näet miltä eriväriset hiukset sinulla näyttäisivät! 

5. ResQ

Tee ekoteko ja pelasta ateria! ResQ:n avulla voit ostaa edullisesti hävikkiruokaa ravintoloista ja kaupoista. 

6. Unfold
Luo Unfoldlla helposti ja nopeasti yksinkertainen ja minimalistinen tyyli Instagram storeihin. 


Terveisin koulumme digikehittäjät Pia Kiikeri ja Johanna Rintanen

maanantai 1. lokakuuta 2018

Kohti digitaalisuutta


Koulussamme olemme alkaneet kiinnittää huomiota digitaalisuuteen ja sen kehittämiseen. Digiviikkoa vietämme  1-5.10.2018. 

Tulevaisuuden työelämäntaitoina alasta rippumatta tulevat painottumaan entistä enemmän digitaalisten taitojen osaaminen ja hallitseminen.

Vuoden alussa julkaisimme henkilökunnalle suunnatut Digimerkit, joita suoritetaan Digicampuksessa. Tavoitteena on, että vuoteen 2018 loppuun mennessä suuri osa henkilökunnasta on suorittanut vähintään 10 merkkiä 21 merkistä.

Kaksi merkkiä on pakollista: e-perusteet ja sähköinen työnhaku. Loput 8 merkkiä jokainen voi valita itse oman ammattialan tai oman osaamisen kehittämisen näkökulmasta. Suoritetuista 10 merkistä saa erillisen todistuksen. Suorittaa voi myös kaikki merkit.


Tässä kaikki 21 digimerkkiä, josta merkit 1 ja 2 ovat pakollisia. 

Merkkien suoritus on lähtenyt hyvin käyntiin. Esimerkiksi kesäkuun alussa järjestimme henkilöstölle erillisen koulutuksen, jossa henkilökunta suoritti merkkejä kiitettävästi. Syksyn aikana järjestämme vielä mm. alakohtaisia koulutuksia, jossa ohjeistamme merkkien suorittamiseen.


Kuinka monta digimerkkiä jokainen henkilökunnan jäsen on keskimäärin suorittanut.  

Merkkien suorittamiseen on vaadittu uusien asioiden ottamista haltuun ja ehkä jopa omien mukavuusalueiden ulkopuolelle menemistä. Haluamme tässä blogissa nostaa esille muutamia upeita suorituksia, jolla on saavutettu digimerkkejä. 

Talotekniikka-alan ammatillinen ohjaaja Juha Leskinen ja opettaja Pentti Ruotsalainen ovat toteuttaneet yhteistyössä kaksi videota ja nappasivat molemmat suorituksesta Mobiilivideo - osaamismerkin. Lisäksi he loivat YouTube-kanavan ja lisäsivät videot YouTubeen. Kanavan luomisesta he saivat molemmat Youtube - osaamismerkin.  Tässä heidän kuvaamat ja editoimat videot. Videot ovat hyviä esimerkkejä oppimateriaalista, joita voidaan tehdä opetuksen tueksi. Opiskelijat voivat myös kuvata omaa osaamistaan.

Korjaus juotostinalla


Kaasuhitsaus putkessa


Liiketoiminnan opettaja Jaana Nyström on tehnyt upean Prezzi- esityksen aiheena Tulevaisuuden yrittäjämäinen oppiminen. Prezzi - ohjelmalla saa värikkäitä ja kivoja esityksiä. 


Kannustamme kaikkia mukaan digitaaliseen maailmaan. Jokaiselle löytyy työvälineitä, jotka helpottavat opettajan työtä. 

Terveisin koulumme digikehittäjät Pia Kiikeri ja Johanna Rintanen.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Henkilöstöliikkuvuusjakso Espanjassa - osa 3


CIFP Someso - Malasa grupo


Tehokas keskiviikko Galician sydämessä. Galicia on Luoteis-Espanjassa, Atlantin rannikolla sijaitseva itsehallintoalue. Paikalliset ovat ylpeitä omasta kulttuuristaan mikä näkyy ja kuuluu omana kielenä galegona. Tässä kielessä sekoittuvat espanja ja portugali.
Päivän ensimmäisenä vierailukohteena oli lähes Salon seudun ammattiopiston kokoinen paikallinen amis, CIFP Someso. Siellä voi opiskella mm. metallialalla, rakennusalalla, puusepän alalla ja hius-ja kauneudenhoitoalalla.


Ensimmäisen vuoden puusepänalan opiskelijat suorittavat lukuvuoden päättävää loppukoetta. Kuva: Timo Kaasinen


Someson amiksen metallialan opiskelijoiden rakentama pienoismalli 1:10 tuulimyllyn jalustasta. Jalustoja käytetään Pohjanmerellä. Kuva: Timo Kaasinen
Rakennuspuolella harjoitellaan mm. perinteisen liuskekivipaanukaton valmistusta. Kuva: Johanna Lahtinen

Malasa grupo on yksi seutukunnan suurista puu- ja metallialan yrityksistä

Malasa Grupon vastaanottoaula. Kuva: Johanna Lahtinen
Moderni, 800:n työntekijän tehdas tuottaa kalusteita ja sisustuksia yksityisiin sekä julkisiin tiloihin. Erikoista yrityksessä oli se, että siellä valmistetaan kaikki itse. Se mahdollistaa yksittäiskappaleiden ja piensarjojen valmistuksen. Yrityksessä suunnitellaan ja valmistetaan mm. Inditex konsernin (Zara, Bershka, Massimo Dutti jne) myymälöiden sisustukset. Yrityksessä on puu-, metalli- ja lasiosastot. Malasassa tuotteet valmistetaan pienissä tiimeissä eli toiminta on kuin pienessä verstaassa mutta teollisessa mittakaavassa. Yrityksen koneet ja laitteet ovat huippunykyaikaisia. Ja mikä hienointa - he toivottivat suomalaiset opiskelijat tervetulleiksi treenaamaan taitojaan!

Kastanjalankusta valmistetaan yksilöllinen keittiönpöytä. Kuva: Timo Kaasinen

Yrityksen uusin hankinta oli lasin karkaisuun tarkoitettu uuni. Kuva: Timo Kaasinen

Meidän väkeä sekä oppaanamme toiminut Malasan logistiikkapäällikkö. Kuva: Johanna Lahtinen

Malasa ja Someso ovat luoneet tiiviin yhteistyökumppanuuden. Opiskelijat valmistuvat ammatteihin oppisopimuksen kaltaisella rakenteella. Opiskelija on Malasassa 6 kuukautta ja Somesossa 6 kuukautta vuodesta. Opiskeluaika on 2-3 vuotta.

Teksti: Johanna Lahtinen ja Timo Kaasinen


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

HOLA! Kansainvälisiä liikkuvuuskäytäntöjä kehittämässä

Salon seudun ammattiopistossa on käynnissä Erasmus+ -liikkuvuushanke: MODEL – Moving-Doing-Learning, jonka tavoitteena on kehittää oppilaitoksen kansainvälistä toimintaa ja lisätä opiskelijoiden ja henkilöstön mahdollisuuksia kansainväliseen työpaikkaoppimiseen. Viime lukuvuoden aikana kuusi opiskelijaa toteutti kansainvälisen Erasmus+ liikkuvuusjakson.


Salon seudun ammattiopistolla on pitkät perinteet kansainvälisestä yhteistyöstä Espanjassa. Kesäkuun alussa myös henkilöstön edustajat lähtivät Espanjaan kehittämään liikkuvuuteen liittyviä käytäntöjä ja hankkimaan uusia kumppanuuksia liikkuvuuskohteiksi. Matkan ensimmäinen kohde oli Toledo, joka sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Madridista. Toledossa vierailtiin kahdessa ammatillisessa oppilaitoksessa: Instituto de Juanelo Turriano ja Instituto de Azarquiel. Molemmat oppilaitokset ovat uusia yhteistyökumppaneita. 


Toledon rautatieasema oli taideteos. 

Molemman yhteistyoppilaitoksen porukkaa sekä matkalaiset Instituto de Azarquielin aulassa. 
Molemmat oppilaitokset ovat monialaisia. Oppilaitosten alavalikoimaan kuuluvat mm. hius-, sote-, auto-, metalli-, ict-, rakennus- ja liiketalousalat. Molemmissa oppilaitoksissa tarjotaan opetusta eurooppalaisen tutkintojen viitekehysjärjestelmän mukaisesti tasoilla 3-5. Suomalaiset perustutkinnot ovat pääsääntöisesti tasolla 4. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot tasolla 5. 


Instituto de Juanelo Turrianossa tarjottiin aluksi herkkuja... seuraavaksi tutustuttiin oppilaitoksen tiloihin ja toimintaan.  
Espanjassa ammatillisissa oppilaitoksissa opiskellaan lähes aina kahdessa vuorossa. Iltavuoro päättyy vasta klo 22.15. Tässä nuoria opiskelijoita aamuvuorossa. 

Molempien oppilaitosten kanssa keskusteltiin sekä opiskelija-, että henkilöstöliikkuvuuksien käynnistämisestä. Meillä on paljon yhteisiä aloja Toledon oppilaitosten kanssa, joten liikkuvuuksien käynnistäminen on mahdollista. Toledon kaupunki, jossa on myös viehättävä vanha kaupunki, tarjoaa paljon mahdollisuuksia kansainväliseen työpaikkaoppimiseen.  

Toledon vanhassa kaupungissa riitti kuvattavaa :-) ... 



Teksti ja kuvat: Reija Kiviluoto ja Tia Kenni-Lehtonen 

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Opiskeluhuolto kehittymässä kesäisissä Kiskon VPK:n mökillä 12.6.2018


Aamuna valkeni sateisena Tynnärlammella. Sadettahan tässä oli odotettu, joten ei haitannut. Päivän ohjelmassa oli tutustumista opiskeluhuollon uusiin työntekijöihin ja syksyn toiminnan suunnittelua. Antoisan aamutyöskentelyn jälkeen suunnattiin metsäretkelle. Kohteena oli Kannikan kirkko, korkea kivimuodostelma keskellä metsää.


Perille päästiin! Huipulla Eki, Tanja, Mikko, Laura, Kati, Annika, Tiina, Heini ja Minna

 Myös hyttyset suuntasivat samalle metsäpolulle
Retken jälkeen ruoka jo maistuikin
Päivän päätteeksi villasukat sai riisua ja osa porukasta pulahti lampeen.
Opiskeluhuollon väki toivottaa lämmintä ja rentouttavaa kesälomaa kaikille. 

Nähdään elokuussa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Erasmus+ terveisiä Espanjasta

A Coruna otti meidät sumusta ja sateesta huolimatta lämpimästi vastaan. Vastassa olivat jo viime kerrasta/kerroista tutut Jose Luis ja Roberto.


Tervehtimiset tehtiin paikallisella tavalla. 






Esittely akoi ruokailulla, jossa käytiin vikasta ja hyvin tietopitoista keskustelua maiden koulutusjärjestelmistä.






Tutustuimme eri alojen tiloihin keskustellen miten eri aloilla toimitaan.




Terveisin, Jari ja Heikki