keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 kehittäjät rakentavat alojen välistä yhteistyötä


Salon seudun koulutuskuntayhtymän vuoden 2017 kehittäjäksi valittiin tällä kertaa työryhmä, PopUpCollege-opettajat: Petri Laaksonen, Johanna Lahtinen, Timo Kaasinen ja Johanna Rintanen.
 
Tämä ryhmä on kehittänyt vuoden aikana uuden, oppilaitoksen ulkopuolella toimivan poikkialaisen pedagogisen oppimisympäristön PopUpCollegen. Merkittävää toiminnassa on ollut eri alojen oppimiskulttuurin ja oppimisen yhdistäminen, aidot asiakastyöt ja poikkialainen tiimiopettajuus. Lisäksi toiminta on osa ammatillisen koulutuksen reformin toimenpiteiden mukaista oppimisen ja opettajuuden kehittämistä kokeilukulttuurin hengessä.

Yksittäisiä ääniä koko ryhmän lisäksi keräsivät Petri Laaksonen, joka on toiminut ahkerana ja positiivisena sillanrakentajana eri alojen välillä ja Johanna Rintanen - somekehittäjä, joka tuo uudet tuulet taloon ja jonka osaaminen on noteerattu myös valtakunnallisesti.  
 
Henkilöstöllä oli mahdollisuus ehdottaa vuoden kehittäjää. Voittajien lisäksi ääniä saivat Jaana Hentilä, Saija Välikangas, Kari Salonen, Susanna Löf, Jussi Peltonen, Leena Halonen ja YTO-opettajien ryhmä.
 

Kehittämistoiminnan työryhmä onnittelee!




Vuoden kehittäjät 2017 PopUpCollege opettajat: Timo Kaasinen, Petri Laaksonen, Johanna Lahtinen ja Johanna Rintanen (puuttuu kuvasta). Palkintoa luovuttamassa Mervi Leino kehittämistoiminnan työryhmästä.

Teksti: Reija Kiviluoto
Kuva: Hanna-Maria Kulmala
 

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kuulumisia Digierko koulutuksesta!

Kiltakouluopettajat Hiuskillasta Pia Kiikeri ja Visualistikillasta Johanna Rintanen olivat kaksi päivää melkoisessa digikylvyssä Hämeenlinnassa Digierko koulutuksessa. Tämän kertaisen koulutuksen teemana olivat erilaiset videosovellukset sekä AR eli lisätty todellisuus. Haluamme levittää saamamme tietoa opettajille ja siksi tämä postaus sisältää koosteen mielenkiintoisimmista sovelluksista ja mahdollisuuksista =)

Tutustuimme Hololens tekniikkaan

Hololens tekniikka mahdollistaa lisätyn todellisuuden lisäämisen arkeemme. Tätä tekniikkaa voi esimerkiksi hyödyntää uuden sohvan sovittamisessa tämänhetkiseen sisustukseen. Mahdollista ovat myös erilaiset laitteiden käyttöönottoon liittyvät avustajat, kuten autojen moottorin korjausta ohjaavat sovellukset. Tekniikan mahdollisuudet ovat koko ajan laajenemassa laitteiden kehittyessä. Tässä siis yksi havainnollinen esimerkki aiheesta:


Green screen tekniikka

Green screen tekniikalla työstettyihin videoihin tarvitaan erillinen, kyseiseen tarkoitukseen tehty vihreä tausta ja Ipadiin Green Screen sovellus. Tämän jälkeen työskentely on helppoa ja esiintyjän taustaksi voi liittää videota, kuvaa tai vaikkapa nettisivun. Mietimme, että sovelluksella opiskelijat voivat tehdä videon vaikka eri tyylikausien tai matkakohteiden esittelystä. 


360 ja kierros erilaisissa tiloissa

RicohTheta merkkisellä 360 kameralla sekä iPad:lla saa nopeasti näyttäviä 360 kuvia. Testasimme itse kameraa ja teimme vajaassa 10 minuutissa pienen 360 katsauksen Hamkin kirjastoon. 360 kuvat veimme ilmaiseen Roundme sovellukseen, jossa linkitimme kuvat keskenään. Kuviin voi merkitä kohteita, josta avautuu lisää kuvia, kirjallisia ohjeita tai videoita. Tietokoneelle voi myös ladata  Basic app RICOH THETA ja Riccoh movie converter -sovellukset, jolla kuvat voi kääntää YuoTubeen sopivaan muotoon.  Tällä sovelluksella voisi tehdä vaikka näyttöympäristöstä opiskelijalle esittelyn. 


Samaisella kameralla Omnian kokkikillan Oona Haapakorpi teki meistä 360 videon. Voit pyörittää videota hiirellä ja pääset katsomaan mitä muuta tilassa tapahtuu. Tietokoneen ja puhelimen pitää tukea kyseistä sovellusta, että se näkyy kunnolla (esim. Grome). Tällä 360 videolla voisi tehdä vaikka työsalin tai työpaikkaesittelyn. Hauskaa tässä on se, että videota voidaan katsoa useamman kerran, sillä videossa  tapahtuu koko ajan jotain 360 asteen säteellä. 




Keynote sovellus

Keynote -sovelluksella voi tehdä erilaisia esityksiä. Tämä sovellus toimi iPad:ssä tai iPhonessa.




iMovie -sovellus

iMovie - sovelluksen voi ladata iPad:iin tai iPhone:een. Sovellus on osalle meistäkin tuttu. Tällä sovelluksella voi tehdä helposti videoja, on tekijänä opiskelija tai opettaja. Kaikki videot on helppo linkittää YouTubeen.




Adobe Spark sovellus 

Adoben Spark sovelluksella voi tehdä videoesityksiä, mutta myös upeita kuvia.





Powtoon -sovellus

Powtoon sovelluksesta tuli meidän kummankin ehdoton suosikki. Sillä saa ihan uudennäköisiä videoja, joita on myös hauska toteuttaa. Innostuimme sovelluksesta niin, että teimme samantien videon uudistuneesta hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnosta uusia hakijoita varten. Myös kaikki tutkinnon osat ja niiden tavoitteet voisi esitellä videojen avulla. 


Zappar - sovellus

Lopuksi tutustuimme Zappar - ohjelmaan, jonka avulla valokuviin saa piilotettua Zappar - sympoleja, ja kun omaan iPad:iin tai puhelimeen lataa Zappar - sovelluksen, niin sen avulla kuva herää henkiin. Kuvien taakse saadaan kätkettyä vaikka video pesukoneen käytöstä tai 3D - malli  luokkatilasta tai ohjeet tekstauksen kirjasintyyppien tekemiseen.
Lopuksi halutessasi, käy lataamassa Zappar - sovellus ja suuntaa iPad:n tai puhelimen kamera Sumu - kissan kuvaan. Katso mitä kuvaan on piilotettu ja kun löydät Sumun yhteystiedot, kilauta pikkukaveri hereille :)




Terveisin
jori ja pia 

MIKSI? MITÄ? MITEN? - amis uudistuu

Tämä on lyhyt kuvaus ammatillisen koulutuksen elinkaaresta kahdenkymmenen vuoden ajalta. Tarina on sekoitus organisaation toimintaa ja omaa työhistoriastaani sekä niissä tapahtuneita muutoksia! 


Ammatillinen koulutus on myllerryksessä, mutta MIKSI?

Miksi ammatillisen koulutuksen laki uudistettiin? Varmasti yksi syy on se, että edellinen laki oli vuodelta 1998. Kun mietimme, minkälaisia muutoksia työelämässä on tapahtunut tuon kahdenkymmenen vuoden aikana, niin aikalailla erilaista oli omassakin työssä tuolloin. Itse asiassa juuri tuona vuonna sain ammatillisen opettajan pedagogisen pätevyyden ja aloitin opettajan uralla aikuiskoulutuksen parissa. Opetin oppisopimusryhmiä ja arvioin näyttöjä kolmessa eri oppilaitoksessa. Vuonna 2000 aloitin työt silloisessa Salon aikuiskoulutuskeskuksessa, jossa valtaosa koulutuksista oli työvoimakoulutuksia. Tosin käynnistimme myös monimuotokoulutuksia työssä oleville, sillä omaehtoisten opiskelijoiden lisäksi yritykset ja organisaatiot alkoivat kouluttaa omia työntekijöitään. Koulutukset räätälöitiin asiakkaiden tarpeisiin, mutta ne etenevät ryhmämuotoisesti.

Salon aikuiskoulutuskeskus laajensi koulutustarjontaansa lisäten koulutusaloja ja muutti nimensä vuonna 2006 Salon seudun aikuisopistoksi. Nuorten koulutusta tarjosi Salon seudun ammattiopisto. Aikuisten ja nuorten koulutukset järjestettiin omina toimintoina ja tiloina. 2010- luku toi tullessaan työttömyysaaltoja ja aikuiskoulutuksen asiakaskunta muuttui työllisistä työttömiksi. Monimuotokoulutusta ei enää tarvittu, vaan siirryttiin lähes kokonaan päivätoteutuksiin. Työvoimakoulutuksia järjestettiin edelleen runsaasti esim. Nokialta irtisanotuille.

Sain itse tehdä aikuisopistossa asiakkuusjohtajan työtä vuodet 2011-2016. Tein koulutusten myyntityötä ja kiersin yrityksiä. Vaikka Salo oli rakennemuutosaluetta ja työttömiä paljon, niin oli myös hyvää virettä ja uutta yritystoimintaa. Saimme järjestää henkilöstö- ja rekrykoulutuksia ja löysimme myös oppisopimuskoulutettavia. Myyntityössä oppi tuntemaan työelämää ja sen monimuotoisia tarpeita sekä tekemään luovia asiakasratkaisuja. Siinä näki myös niitä osaamisvaatimuksia, joita työntekijöiltä vaaditaan työllistymiseen. Koulutus on yksi osa, mutta tärkeintä on rekrytoitavan asenne ja oppimiskyky. 

Edellä maittujen vuosien aikana alkoi olla näköpiirissä koulutukseen tulevia muutoksia ja sitä, että nuorten ja aikuisten koulutusten raja-aitoja tulee kaataa.  Miksi ylläpitää kalliita tiloja ja laitteita kahteen kertaan? Salon seudun koulutuskuntayhtymä otti käyttöön 1.1.2016 uuden organisaation sekä yhdisti tiloja kohti uutta visiota, vaikka itse laki tuli voimaan 1.1.2018.

Tuolloinen päätös oli oikea, koska olemme voineet valmistella toimintaamme uuden lainsäädännön mukaiseksi jo kahden vuoden ajan. Niin ja miksi koulutusta oikein pitää uudistaa? Työelämä on muuttunut kahdenkymmenen vuoden ajan ja osaamisvaatimukset muuttuvat jatkuvasti, siksi koulutustakin pitää muuttaa vastaamaan ajan tarpeisiin. Toinen on asiakaskunnassa tapahtuvat muutokset: Nuorten tarpeet muuttuvat ja he tarvitsevat yksilöllisiä asiakasratkaisuja, samoin niitä tarvitsevat sekä aikuiset että yritykset ja organisaatiot. Emme voi tuottaa palveluja aikaisemmin toimineella pedagogiikalla ja koska emme voi muuttaa asiakkaitamme, on meidän muutettava omaa toimintaamme. 

Olen nyt tehnyt kaksi vuotta työtä uudessa organisaatiossa pedagogisena johtajana. Sain heittäytyä ihan uuteen tehtävään ja olen saanut oppia valtavasti uutta. Tässä tehtävässä en pärjää pelkästään aikaisemmin oppimillani asioilla, vaan minun on jatkuvasti opittava uutta, sovellettava sitä ja luotava uusia malleja. Oppiminen on hauskaa, välillä raskastakin, mutta pysyvää samanlaisena toistuvaa tilaa ei työelämässä enää tule, joten on asennoiduttava jatkuvaan muutokseen. Nykyaikana työtä ei tehdä yksin, vaan yhä enemmän verkostoissa ja tiimeissä, joten yhteistyöosaaminen ja asiantuntijuuden jakaminen nousevat suureen arvoon. 

AMMATILLINEN KOULUTUS MYLLERRYKSESSÄ- MITÄ?

Mitä tulemme tekemään, jotta olemme asiakaslähtöinen palvelun tuottaja:

- Meidän on tunnistettava asiakkaamme ja heidän tarpeensa? Nuorten, aikuisten, työllisten ja työttömien, yritysten ja organisaatioiden tarpeet? Rahoittaja-asiakkaiden tarpeet?
- Laadittava toimintamalleja, joilla pystymme vastaamaan joustavasti asiakkaiden tarpeisiin, sillä asiakkaat menevät sinne, josta sopiva palvelu löytyy esim. iltakoulutus ja muut joustavat tavat hankkia osaamista.
- Tarvitsemme osaamista rakentaa luovia asiakasratkaisuja, yhtä oikeaa mallia ei ole. 
- Millä resursseilla toteutamme uudenlaista palvelua? Mihin keskitymme? Organisaatiomme on uudistettu sekä tiloja ja laitteita yhdistetty. Tilojen käyttöä tulemme entisestään tiivistämään. Henkilöstön osaaminen ja osallistuminen ovat avainasemassa uusien toimintamallien rakentamisessa.

AMMATILLINEN KOULUTUS MYLLERRYKSESSÄ- MITEN?

Miten pääsemme tavoitteisiin, millä tavalla voimme uudistua:

Lähdemme tunnistamaan nykyisiä prosesseja ja "leanaamaan" niitä eli poistamme hukkia ja pohdimme, mitkä vaiheet tuottavat asiakkaalle lisäarvoa sekä miten voisimme yksinkertaistaa toimintaamme. Kuvaamme omaa toimintaamme varten vain ne ohjeet ja prosessit, joita todella tarvitaan. Luoviin asiakasratkaisuihin ei voi tehdä tarkkoja ohjeita.

Tuotamme käyttäjälähtöisiä, joustavia palveluita, joista voimme rakentaa yksilöllisiä asiakasratkaisuja. Toimintamme on uuden ammatillisen koulutuksen lain mukaista, huomioimme työvoimakoulutuksen sekä muiden mahdollisten rahoittajien ehdot ja koulutamme työelämän tarpeisiin.
     - Suurin kehittämistyömme on uudistaa koulutuksen rakenteet. Olemme jo siirtyneet osittain ryhmätoteutuksesta yksilöllisiin polkuihin. Seuraava vaiheemme on tarkastella opetustarjontaamme, mitä ja miten rakennamme  tarjontaa entistä paremmin kysyntälähtöiseksi ja käyttäjille joustavaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjonta rakennetaan vuodeksi kerrallaan ja sitä voidaan tarvittaessa muuttaa asiakastarpeiden muuttuessa.
   - Uudistamme pedagogiikkaa entistä enemmän oppijalähtöiseksi, joissa kärkenä toimivat käänteinen pedagogiikka, tiimipedagogiikka ja yrittäjyys.
   - Tarjoamme osaamisen hankkimiseen vaihtoehtoisia tapoja: Oppilaitoksessa, verkossa, työelämässä, harrastuksissa jne.
   - Tarvitsemme henkilöstölle lisää osaamista, jota voidaan kerryttää esim. koulutuksella, yhteisellä suunnittelulla, tekemisellä ja kokeilulla sekä asiantuntijuuden jakamisella.

Yhteisistä aineista olemme rakentaneet uuden toimintamallin, jota lähdemme syksyllä toteuttamaan.

Yhteisten aineiden "pajamalli"



- Ammatillisista aineista rakennamme parhaillaan uusia tarjottimia, joissa ei eritellä tarjontaa eri vuosiluokille, vaan josta poimitaan yksilöllisesti opiskelijalle hänen tarpeitaan vastaava toteutus. Esimerkkinä talotekniikan tälle keväälle suunniteltu tarjonta:


Talotekniikassa eri tutkinnot osat ovat erivärisinä tarjolla päivämäärien mukaisesti. Kaikille ko. alan opiskelijoille valitaan ammatin perusteet tästä tai muiden tutkintojen tarjottimista. Koulutusalalla on tarjolla myös ammattityötarjotin viitenä päivänä viikossa, jolloin opiskelijalle saadaan täydet opiskeluviikot ja työpaikkaoppiminen voidaan räätälöidä yksilöllisesti. Malli palvelee myös oppisopimusopiskelijoita. 

Miten teemme? Itse asiassa tämä on kaikkein tärkein työ, sillä voimme miettiä mitä teemme loputtomiin, mutta vasta tekeminen ratkaisee. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty- pitää paikkansa- kun raja vedetään oikeaan kohtaan. Enää ei ole aikaa suunnitella vuosikausia, sillä tarpeet muuttuvat nopeasti. Lyhyt suunnittelu-> kokeilu-> kehittäminen. 
Tekeminen vaatii tekijöitä, jotka tarttuvat tuumasta toimeen! Suuret puheet ja pienet teot eivät vie eteenpäin. Yksin emme keksi parhaita ratkaisuja, tarvitsemme toisiamme, jotta voimme löytää ne parhaat tavat! Ja itse asiassa, on aika mielenkiintoista saada olla näin suuressa muutoksessa mukana

Meillä on onnistumisen avaimet kädessämme! 
Uudistaminen on täynnä mahdollisuuksia!  
Jatketaan hyvää työtä eteenpäin!

Teksti ja kuvat: Susanna Löf