tiistai 12. syyskuuta 2017

ESR-TARINOIDEN JUHLAA SEINÄJOELLA


ESR -hankerahoitus mahdollistaa oppilaitoksen pitkäjänteisen ja kestävän kehittämisen

Euroopan sosiaalirahasto juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan. Suomessa ja samalla myös meillä ammattiopistossa ESR-työtä on tehty jo neljällä eri ohjelmakaudella kohta 20 vuotta. Matkan varrelle mahtuu huikea määrä uutta luovaa ja oivaltavaa kehittämistyötä. Matka on tarjonnut myös hurjan määrän oppeja ja onnistumisia, joita koottiin yhteen ESR-juhlassa:  
1. Kehittämistyön myötä on syntynyt uusi monitaitoinen projektiammattilaisten ammattikunta, joka ydin osaamista on projektiosaaminen, elinkaariajattelu sekä projektihallinnan työkalut
2. Kehittäminen tapahtuu verkostomaisella työotteella, jossa oleellista on jaettu kehittämisvastuu, verkosto-osaaminen, yhdessä oppiminen ja yhteistyötaidot.
3. Kehittäminen edellyttää hybridiosaamista, jossa oleellista on osata toimia asiakkaiden kanssa ja samalla kehittää uusia tuotteita.
4. Kehittämistyössä on jatkuvasti läsnä arvioiva ja oppiva ajattelu, erityisesti vaikutusketjuajattelu: tunnista tarve, resurssit, määrittele toimenpiteet, tavoitteet, tuotokset ja tulokset ja vaikutukset.
5. Kehittämiseen kuuluu aina näkyvyys, kattava tiedotus ja markkinointi.
6. ESR -toiminnassa on sisäänrakennettuna kokeilukulttuurin ajatus.
7. Kehittämistoiminnassa tarvitaan rohkeita ideoita, kunnianhimoisia tavoitteita ja kokeiluja.
8. Kehittämistoiminnan tukee kytkeytyä oppilaitoksen strategiaan.

 
Salon seudun ammattiopistoa juhlassa edustivat kehittämistoiminnasta Reija Kiviluoto, Pirjo Rajakangas, Jaana Nyström ja Kirsi Tontti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti