keskiviikko 12. lokakuuta 2016

PARHAAT KÄYTÄNNÖT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OPETUSHALLITUS JÄRJESTI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT 2016- KILPAILUN

Kilpailuun tuli 151 ehdotusta. Salon seudun ammattiopisto osallistui myös kilpailuun ehdotuksella: "Osaamiskorteilla joustava ja tehokas rakenne koulutuksen toteuttamiseen". Ehdotuksessa kuvattiin hius- ja hotraca-alojen koulutusten joustavaa toteutusta. Tällä kertaa meillä jäi palkinto saamatta, mutta saimme oppia ja ideoita muista hyvistä käytännöistä. 

Rohkeimpana palkittiin Yritysamis, jossa lähes tuhat opiskelijaa tulee päivittäin "töihin". Opettajatiimit ohjaavat oppimista, jota hankitaan tekemällä töitä työelämän tapaan oikeille asiakkaille. Opettajan rooli on toimia työnjohtajana ja ohjaanana. Pedagogiikan keskeisenä toimintatapana on tiimiympyrässä tapahtuva projektien analysointi ja ohjaaminen. 

Toinen palkittu oli Kiipulan ammattiopisto, jossa oli otettu tiimioppiminen tiimiyrittäjänä- osuuskunta oppimisen ympäristönä ammatillisessa erityisopetuksessa. Tässä mallissa tehtiin niin ikään yrittäjänä asiakastöitä opiskelijatiimeissä. 

Erityismaininnan sai esimiesareena, joka on Sedun kokoama teematarjotin yhdeksästä  johtamisen tutkinnosta. Tarjottimesta kootaan tutkinnon suorittajan tarpeisiin sopiva "paketti" . Teemoista on tehty myös verkkovaihtoehtoja ja niissä olevat tehtävät on standardoitu siten, että ne ovat teknisesti samanlaiset, teemoissa on samat tehtävien palautusajat ja laajuudet. Esimiesareenaan on jatkuva haku, aloitukset tammikuussa, huhtikuussa ja syyskuussa. Teematarjottimen todettiin sopivan mille alalle tahansa sekä eri koulutusmuotoihin ja kohderyhmiin. Teemat oli hyvin tuotteistettu. 

Kaikki hyvät käytännöt löydät Opetushallituksen koonnista

Kaksipäiväisestä seminaarista poimittuja trendejä ja suuntauksia:
- Pois ryhmämuotoisuudesta- kohti tarjotinmalleja tai teematarjottimia
- Yrittäjämäiset oppimistavat
- Opiskelijalle rakennetaan oma polku tarjottimesta
- Tiimioppiminen
- Tiimiopettajuus
- Asiakaslähtöinen pedagogiikka- koulutussuunnittelussa? henkilökohtaistamisessa? ohjauksessa? oppimisessa? erityisopetuksessa?
- Uusien pedagogisten ratkaisujen kokeileminen ja tekeminen
- Vähemmän suunnittelua, enemmän tekemistä
- Opettaja on oppimisen mahdollistaja
- Ammatillinen koulutus ei tule koskaan valmiiksi, suunnitelmia on muutettava jatkuvasti ja on siedettävä epävarmuutta
- Muutos on pysyvä olotila
- Opettaja on tulevaisuuden tiimipelaaja
- Opettajan on tunnettava tutkinnon perusteet ja tutkinnon muodostuminen


Luokattomuus ja koulutustarjottimet sekä tiimityöskentely olivat eniten esillä

Uusi pedagogiikka toimii siten, että opettajat suunnittelevat ja toteuttavat ohjausta ja opetusta tiimissä

Tiimityössä opettajien välinen yhteistyö on korvaamatonta. Tiivistä työelämäyhteistyötä tekevät mainitsivat, että vastatkaa jokaiseen työelämän projektiin ja ottakaa ne vastaan! 


Jyväskylän kotitalousoppilaitoksen motto:

Kehittyminen ja kasvaminen on mahdotonta, jos tekee kaiken samalla tavalla kuin ennenkin! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti